top of page

LINDA EKROTH

I LOVE NICE!


Hotellimajoitus on saatu

Moikka taas pitkästä aikaa!

Jos joku teistä missasi, niin olin tosiaan viime viikon Cannesissa sekä Nizzassa. Lähdin alun perin ulkonmaille Nelly.com vaatebrandin kanssa heidän pressimatkalle, mutta päätettiin ystäväni Johannan kanssa jäädä alueelle pidemmäksi aikaa. Oltiin ensin 3 yötä Cannesissa ja sitten 3 yötä Nizzassa. Olen julkaissut jo ensimmäisen matkavideon sieltä joten jot ette ole nähneet sitä, kannattaa katsoa se täältä:

Cannesissa yövyttiin ensin Nellyn sponsoroimassa hotellissa, jonka jälkeen oltiin tosi sulosessa Air Bnb asunnossa 2 yötä. Tulen luultavasti kirjoittamaan Cannesista erillisen postauksen missä kerron tarkemmin vinkkejä alueesta. Vlogissa saa myös hyvän kuvan kaupungista.

Me otettiin kolmantena päivänä juna Cannesista Nizzaan (maksoi vain 7€!), ja checkattiin sisään Hotel Massena Nice nimiseen hotelliin. Meillä oli aivan upea huone, joka oli itse asiassa hotellin hienoin - Sofia Suite! Parvekkeen näköala oli uskomaton, ja vietettiin siinä sekä aamuja nauttien aamupalasta ja auringosta, sekä iltoja viinin ja juuston kera. Henkilökunta oli todella ystävällistä, ja neuvoi paljon eri asioissa. Jos haluat vierailla hotellin sivuilla voit tehdä sen tästä linkistä: http://hotelmassenanice.com

Myös kylpyhuone oli aika mielenkiintoinen, kun kylpyamme sijaitsi lasiseinän takana vain pari metriä sängystä :D

Saatiin hotellilta myös suositus yhdelle rannalle minne ha antoivat vielä alekupongit - ymmärsin että ranta olisi tehnyt hotellin kanssa yhteistyötä ja siksi hotellista sai rannalle alennuksen. Rannan nimi oli Ruhl Plage. Alennus tuli hyvään käyttöön sillä sisäänpääsy oli alennuksen jälkeen kuitenkin 30€, eli aika hintava omasta mielestäni. Hintaan kuului lavitsa, pyyhe sekä aurinkovarjo. Alueella oli myös oma ravintola, ja lavitsoille tarjoiltiin ruokaa sekä juomaa. Nizzan viimeisestä vlogista näette enemmän rantaa, kun vasta silloin saatiin aikaiseksi sinne mennä. Ja tietenkin paljoin heti ensimmäisenä päivänä kun sitä aurinkoa otin :D

Linda


LINDA EKROTH

T I L A A  B L O G I A N I

ARCHIVE

  • Grey YouTube Icon
  • Grey Facebook Icon
  • Grey Instagram Icon
  • Grey Snapchat Icon
bottom of page